Jouluterveisiä rekikoirille

Perinteiset joulutervehdykset menevät tällä kertaa korona tilanteesta eniten kärsiville. 

Odoo CMS- Sample image floating

Lavallinen koiranruokaa ja Iberico "kinkut" lähtivät Erä-Susi Huskies 150 rekikoiralle Rukatunturille.

Tästä pääset tutustumaan heidän tarjoamiin ohjelmiin ja kummikoira toimintaan

Korona ja rajoitustoimet ovat ajaneet todella monet ohjelmapalveluita tuottavat yritykset kestämättömään ahdinkoon. Talvisesonki on tärkeintä aikaa safareilla ja tulevien muutaman kuukauden aikana tehdään koko vuoden elanto. Ulkomaisia matkailijoita ei talvelle ole tulossa juurikaan ja monella rekikoirasafareita tarjoavalla yrityksellä on todellinen hätä ja kaikki apu on heille tarpeen. Koiria ei voi laittaa talliin odottamaan parempia aikoja vaan ne tarvitsevat ruokaa, rakkautta, liikuntaa ja huoltoa vuoden jokaisena päivänä. Jos siis mietit vielä mitä tehdä talvilomalla tai mitä hankkia lahjaksi, niin talvinen huskysafari on varma elämys ja samalla tuet Suomalaista yrittäjää ja autat koiria. Vastuulliset safariyrittäjät ja koirat ovat yhtä suurta perhettä ja jokainen koira on tärkeä ja rakas työkaveri josta huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla pennusta eläkeläiseksi. 

Kaikkein eniten koirat nauttivat omasta työstään rekikoirana ja rapsutuksista kiitokseksi. Voit siis auttaa parhaiten työllistämällä koirat safarilla. Tukea voi kuitenkin myös monella muulla tavalla ja vaihtoehtoja on paljon. Tarjolla on kummikoiratoimintaa, lahjakortteja, virtuaalisafareita, kennelvierailuja ym.

Monella safariyrityksellä on myös selkeä adoptio-ohjelma eläkeköityville rekikoirille. Työuransa lopettaneille koirille etsitään eläkekodit tai koirat jäävät kenneliin nuoria opettamaan. Vanha safarikoira ei ole suinkaan "vanha" vaan monet heistä ovat erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa ja heistä saa aktiivisia ja liikunnallisia lenkkikavereita vielä vuosiksi eteenpäin, mutta eläköityvällä rekikoiralla on sitä jotain mitä pennulla ei vielä ole, nimittäin iän tuomaa elämänkokemusta ja viisautta. Mikäli kotonanne on koiran kokoinen paikka, kannattaa pitää mielessä eläköityvät rekikoirat sillä näiden sosiaalisten ja hyvin huolehdittujen koirien taustat ja luonteenpiirteet ovat tiedossa.

FB puolelta löytyy mm. koirasafarien tukiryhmä, josta löytyy kattava listaus safariyrityksistä ja myös monenlaista vinkkiä avun tarjoamiseen.

Jos et vielä koskaan ole kokeillut miltä tuntuu olla rekikoirien vetämän reen kyydissä, niin eläydy allaolevan videon vauhdikkaisiin kurveihin ja kipinän iskettyä ei muuta kuin talvella kokemaan!